Kohteet

1. Tampinkartano – Dampbacka gård

Nykyinen empiretyylistä vaikutteita saanut päärakennus on Asessori Holmbergin rakennuttama v. 1880. Hän perusti Särkijärvelle myös kansakoulun. Kirjat ja sivistys ovat kulkeneet kartanon historiassa läpi vuosisatojen. Suomen ensimmäisen romaanin vuonna 1840 julkaissut kirjailija, Fredrika Wilhelmina Carstens, asui Tampinkartanossa 1830-luvulla. Tänä päivänä Tampinkartanon salissa ja muissa huoneissa on yhteensä arviolta 15 000 nidettä kirjallisuutta, jonka sinne keräsi
elämänsä aikana Paavo Keipi. Kartano on ollut Keipin suvulla vuodesta 1917 lähtien.
Myrskyläntie 404

2.a. Wäentupa (osa Tampinkartanoa)

Tampinkartanon talouspihalla seisoo tukevasti kartanoalueen vanhin
säilynyt rakennus, Wäentupa. Se on pitkän historiansa aikana toiminut
todennäköisesti myös päärakennuksena. Nykyisin Wäentupa on
kunnostettu perinnerakentamista kunnioittaen majoitus- ja juhlatiloiksi.
Rakennuksen päädyssä sijaitsee kotimuseona toimiva hämyisä ja
tunnelmallinen vanha leivintupa, Pakaritupa.

Myrskyläntie 390
Kurkkaa myös Wäentuvan omat kotisivut täältä

2.b. Pakaritupa (osa Tampinkartanoa)

Pakaritupa on tuulahdus menneestä. Alkuperäiskunnossa oleva tila toimii tapahtuman aikana Cafe Pakaritupa.
Myllynpäädyssä on lisäksi avoinna kirpputori.
Myrskyläntie 390

3. Prestbacka

Pitokartano – Prestbackan kartanon päärakennus on remontoitu
1840-luvun alkuperäiseen asuun. Toiminut muun muassa synnytyssairaalana, sekä sotilaiden toipilaskotina. Lounas klo 11-15.

Kotikartano – Talon vanhin osa on peräisin 1700-luvulta. Viimeiset lähes sata vuotta se on toiminut omistajien kotikartanona. Prestbacka on valtioneuvoston suojelukohde.
Myrskyläntie 526

4. Vainion talonpoikaistila

Ihastuttava talonpoikaistila, jossa pääsee tutustumaan myös pihasaunaan ja tallirakennukseen. Vainion tilalla nautit myös maukkaita puujuomia!

Tilalla hevosia ja lampaita.
Särkijärventie 225

5. Puihin

Tule Puihin – lepää ja lataudu luonnossa. Tutustu Tentsile puumajoitteisiin ja nappaa itsellesi alennuskoodi.


Särkijärventie 225

6. Hovi

Presidenttien jalanjäljissä. C.G. Mannerheim ja Paasikivi vierailivat aikoinaan Hovissa. Tila on lohkottu Prestbackasta Gösta Forsskåhlille 1914.

Särkijärventie 137

7. Vanha-Anttila

UUSI KOHDE!

Vanha-Anttila on rakennettu vuonna 1860. Rakennus on siirretty ja kasattu uudelleen betoniperustukselle vuosina 1940-1942 . Tällöin rakennus tehtiin työläisten asunnoksi. Taloon mahtui kolme perhettä alakerrassa ja kullakin oli keittiö ja kammari. Yläkerrassa oli kaksi yhden hengen hellahuonetta. Nykyiseen käyttöönsä yhden perheen asunnoksi Vanha-Anttila on remontoitu vuosina 1999-2010. Pihassa on luhtiaitta jossa oli kesähuone vilja-aitta ja maakellari. Kivinavetan (rakennettu 1901) vieressä on karjakeittiö (rakennettu 1917). Vuonna 2018 muutettu pihasaunaksi.

Lassbackantie 31

8. Anttila

UUSI KOHDE!

Lehmusten ja syreenien ympäröimä Anttilan tilan uusi päärakennus on rakennettu vuosina 1919-1923. 

Anttila oli aikoinaan suurtila karjoineen ja peltoineen. Tilalla on toiminut myös mylly, saha ja höyläämö. 

Talon pihapiiristä löytyy päärakennuksen lisäksi aitta ja pihasauna. 

Lassbackantie 11